lauantai 27. maaliskuuta 2010

Utunalta uutta !

Aluksi muistutus! Kampanjat:Haukiputaan vähävaraisten lasten neuleet ja sytomyssyt, ovat menossa. Lasten neuleita voi tuoda 31.3. saakka ja sen jälkeen ne luovutetaan eteenpäin. Katselkaapa ihmiset neulevarastojanne! Kävikö vaikka näin: villasukat, pusero tai pipo valmistui hitaasti ja lapsi ehti kasvaa. Neule, joka jäi pieneksi ennen valmistumista, on juuri oikea tuote keräyskoriin. Pääset nyt siitä eroon ja teet jonkun sopivan kokoisen lapsen onnelliseksi.

Sytomyssyjen viimeinen palautuspäivä meidän liikkeeseen on huhtikuussa vappua edeltävän viikon keskiviikko. Myssyt luovutetaan OYSiin 2.5. ja kaikki ne kuvataan ennen luovutusta. Sksi kannattaa tuoda pipot hyvissä ajoin laatikkoon.

UTUNALTA saimme erän ihania käsinvärjättyjä kainuunharmaslankoja. Joukossa on huivilankoja (1-säikeisiä), ja paksumpia kampa- ja karstalankoja.Kannattaa tulla katsomaan.

Viereinen kuva on Utunan sivuilta, mutta lisään blogiin omia kuvia myöhemmin.

Ensi viikon keskiviikkona Ilon neulekerho kokoontuu taas! Tervetuloa kaikki kiinnostuneet.

lauantai 13. maaliskuuta 2010

Rowanilta uutta!

Ilon ensimmäiset Rowanin langat ovat Purelife ja Lenpur linen. Molemmat on kehrätty kierrätyskuiduista. Hieno valinta Rowanilta! Purelife Revive-langassa on kierrätyssilkkiä(36%), puuvillaa (36%)ja viskoosia (28%), vaikutelma on tweedmäinen, värimaailma luonnollinen. Viskoosi poistaa langasta jäykkyyttä ja saa valmiit tuotteet laskeutumaan pehmeästi. Kierrätys ei todellakaan tarkoita lumppulankaa, vaan langat ovat ylellisiä ja samalla käyttökelpoisia monenlaisiin neuleisiin. Kiva, moneen makuun sopiva malli Purelifelle on Suuren Käsityölehden maaliskuun numerossa. pisteenä iin päällä on kerän hauska itsestään seisova muoto!




Toinen uutuus Rowanilta on Lenpur Linen, pellava ja kierrätys viskoosi, 75%. Lanka on himmeänkiiltävää, sillä on hyvä imukyky ja sen tuntu on pehmeä. Väriskaala on laaja luonnonläheisistä railakkaisiin väreihin. Meiltä löytyy tällä hetkellä vaalea beige, pistaasi, pinkki ja turkoosi.



Käykäähän tsekkaamassa kaupan sivuilta myös Allinon, puuvillapellavan, uudet sävyt, jotka tulivat tällä viikolla.
BCGarnilta saimme myös Kid mohairia, Jaipur Silk Finoon keltaista ja valkoista Lucca-merinoa.